Miten ihana sivupohja, tästäkin taas kiittäminen siskoa joka kärsivällisesti kuunteli toiveitani.

Kiitokset myös toiselle siskolle, joka toi minulle työpaikaltaan joutilaana lojuvat rullat metallinhohtotarrapaperia. Täällä eivät loju turhan päiten, ensimmäiset joulukortit on jo kokeiltu uudella mallilla. Kävin eilen Tiimarista ostamassa korttitarvikkeita, uusina "leluina" tähden- ja hiutaleenmuotoiset kuvioleikkurit. Pahus vieköön, mutta vaativat sen verran reippaasti peukkuvoimaa että tänä vuonna joutuu miehenikin kantamaan kortensa kekoon korttitalkoissa ja ojentamaan auttavan peukalonsa. =)

Sain muuten myös hyvän vinkin, kun eräälle ystävälleni narisin että kauheasti tekisi mieli neuloa jotain mutta en keksi mitä. Koiratkaan eivät tarvitse enempää villapaitoja (tai no, Urho ehkä). Ystäväni vinkkasi että neulo varrettomat villasukat. Oikeasti hyvä idea, käytänhän minä paljon varrettomia sukkiakin. Ja mahtuvat paremmin buutseihin. Myöskin varvasvillasukat voisivat olla aika mainiot, en vaan tiedä että miten hankalat käyttää. Eihän ne varpaat ihan mahdottomiin taivu...